Huomenna lomalle!

No niin, nyt saatiin suunnitelmat selviksi! Lähdetään pohjoiseen Bretagnean maakuntaan vähän haistelemaan merituulia. Varattiin junaliput Rennesin kautta Saint Maloon sekä guest house pariksi yöksi. Tarkoitus olisi pyöriä keskiviikko St. Malossa, nukkua yön yli ja tehdä torstaina bussilla päiväretki naapuripitäjään Mont Saint Micheliin, josta tullaan vielä yöksi St. Maloon ja lähdetään perjantaiaamuna junalla Rennesin kautta takaisin tänne Nantesiin. Sounds like a plan. :)

Olen vähän tutkinut Wikitravelin kautta noita paikkoja, mutta en just nyt muista niistä mitään yksityiskohtia muuta kuin sen, että Malossa täytyy syödä ostereita (en syö!) sekä pannukakkuja ja Michelissä munakasta. Kertoilen reissusta vaikka sitten enemmän kuvien kera kunhan nyt ensin päästään paikan päälle. Pitäisi varmaan alkaa pakkailemaan reppuun varusteet pariksi päiväksi ja tsekkaamaan, että kaikki on OK. En jaksa uskoa, että täällä parin päivän reissun tekeminen olisi muka niin yksinkertaista... Meidän täytyy nimittäin huomenna saada junaliput ulos jostain hemmetin automaatista (toivottavasti kortti kelpaa siihen...) ja kun kirjaudutaan majataloon, niin tarvitsemme sitäkin varten jonkun jäsenkortin, josta lähetettiin muistutusmaili vasta tänään. Eipä tullut yllätyksenä, että tehdään taas asioista vähän mutkikkaampia. Mutta sen jäsenkortin saa vissiin ostettua sieltä majatalostakin, joten en jaksa nyt hötkyillä sen enempää.

Täällä on riehunut kolme päivää jotkut ihme myrskytuulet, jotka taisivat pyyhkäistä eilen Suomen yli ja sää on siis ollut ihan kamala. Olenkin ollut hyvää vauhtia mökkihöperöitymässä tänne, joten ihan kiva päästä vähän katselemaan muita maisemia joksikin aikaa. Eilen lähdettiin Sakun kanssa myös Nantesin toiseen päähän tutkimaan Atlantis-kauppakeskusta ja ajateltiin samalla käydä leffassakin, mutta ei löydetty sitä teatteria mistään, joten päädyttiin vain pyörimään ympäri keskusta ja juomaan herkkukahvit kahvilassa. Liikkeet olivat aika kalliita, joten ei ostettu mitään, mutta mielestäni oli ihan kiva myös vain ihmetellä ympäriinsä, koska en ole tainnut niin isossa kompleksissa käydä aikaisemmin. Itse kauppakeskuksen lisäksi alue käsitti myös Ikean ja E'Leclercin, joten tuli käveltyäkin muutama kilometri.

Illalla ajateltiin käydä moikkaamassa Antoinea ja Saku meni pumppaamaan ilmaa pyöränrenkaisiin sekä kiinnittämään uutta lamppua. Vanha taisikin kestää jonkun kaksi kuukautta ja ostin nyt uuden lampun kalliimmalla, jos se olisi ollut vähän laadukkaampi. Sitten kaikki menikin pieleen, kun lamppu piti kiinnittää paikoilleen jesarilla, koska kiinnikkeet eivät sopineet pyörään. Myöskään patterit eivät pysyneet lampussa paikoillaan ja piti säätää sen kanssa aikansa. Sitten pyöränpummpu hajosi käsiin ja Sakun fillarista siis kumi tyhjänä, joten lopputuloksena Saku otti mun pyörän ja lähti matkoihinsa ja minä jäin taas yhdeksi illaksi pelaamaan Candy Crushia. :D Ehkä ensi kerralla parempi onni matkassa. Ja luojan kiitos maanantaina alkaa tanssitunnit!

Lomapulma

Olen tässä vähän miettinyt, että kannattaako minun kirjoittaa tänne blogiin, jos mitään erityistä ei tapahdu, mutta kirjoitetaan nyt kumminkin... Taas on nimittäin viikko vierehtänyt mitään sen ihmeempiä hötkyilemättä. Enhän minä kuitenkaan täällä ole varsinaisella lomamatkalla, joten aika tavallista arkea tulee pääasiassa vietettyä. Ilmat ovat olleet aika suotuisat, mitä nyt sää vaihtuu noin viisi kertaa päivän aikana, mutta ainakin lämmintä on riittänyt ja päivisin mittari kohoaa vielä +20 asteen tuntumaan. Silti syksy tekee päättäväisesti tuloaan, parin viime päivän aikana olen huomannut lehtien alkavan muuttaa väriään ja jotka sitten hiljalleen tipahtelevat maahan. Odotin kait jonkinlaista ruska-aikaa, mutta ei sellaista taida täällä tullakaan. :)

En ole kamalasti myöskään nähnyt ketään tällä viikolla. Taitaa koulutyö vaatia veronsa ja porukka lähtee iltaisin mieluummin höyhensaarille ulkoilun sijaan... ;) Onneksi viihdyn tosiaan aika pitkälti myös itsekseni ja kummasti näyttää päivä vaihtuvan iltaan minullakin, tosin nyt kun mietin kuluvaa viikkoa, niin en oikeasti muista, mitä olen oikein tehnyt! :D Torstaina kävimme tosin pyörähtämässä joissain koulun järjestämissä pippaloissa, mutta ne olivat vähän surkeat ja koska porukka saapui paikalle pienissä ryhmissä ja lähti pois omia aikojaan, niin ei me sitten illan aikana oikein edes nähty ketään. Mentiin muutamaksi tunniksi istumaan LU:n keksitehtaalle, jonne sitten kasautuikin jossain vaiheessa taas kymmenpäinen lauma, hmm.

Koko ensi viikko on syyslomaa ja olemme pähkäilleet huolella, mitä oikein tekisimme. Ihmiset ovat lähdössä pienissä porukoissa ympäri Ranskaa ja maailmaa ja valmiiseen ryhmään tuntuu olevan vähän hankala lyöttäytyä mukaan, koska tiedonkulku tökkii ja kaikkien suunnitelmat muuttuvat koko ajan. Yhtenä päivänä ollaan menossa ja sitten taas ei, joten kyllästyin epätietoisuuteen ja päätettiin sitten lähteä Sakun kanssa kahdestaan jonnekin, jotta ei jäädä nuolemaan näppejämme. Minua olisi kiinnostanut hirveästi lähteä tutkimaan pohjoisempia kaupunkeja, mutta säätö bussien, junien ja majatalojen kanssa alkoi ärsyttää sen verran, että päätettiin vielä tsekata lennot naapurimaihin.

Jostain syystä Barcelonaan oli todella halvat lennot ja innostuttiin sitten siitä! Olen ollut siellä jokunen vuosi takaperin kavereiden kanssa viikon mittaisella lomalla ja tykkäsin kaupungista tosi paljon. Oltiin jo varaamassa lippuja, kunnes Saku huomasi, että varauksen päivämäärät olivat päin honkia ja kun muutettiin päivät ensi viikolle, niin hupsista eipäs ollutkaan enää niin edullista... Ärsyttää, koska olin jo ihan lähdössä reissuun parin päivän päästä ja nyt ollaankin taas lähtöpisteessä... -__- No, ehkä jatketaan huomenna sitten naapurikaupunkimatkailun tutkimista, mutta tältä erää tämä oli nyt tässä. Huoh.

Let's dance dance dance!!

Aina vain paranee! Kokosin eilen viimeisetkin rohkeuden rippeet ja lähdin käymään keskustassa École de danse ZigZagissa. Olin mailannut koulun kanssa muutamia kertoja ja sovittiin, että tulen käymään siellä vielä paikan päällä. En tiedä mitä traumoja sain sieltä CPAMilta, mutta jännitti ihan pirusti ja olin varma, että vierailu tulisi olemaan katastrofi. Aluksi en edes löytänyt koko paikkaa, vaan harhailin pikkukaduilla kunnes pari jamppaa neuvoi minut perille.

Koulu on tosi pieni ja tosi tosi sympaattinen. Sisääntuloaulassa on vastaanottohuone ja tie pukuhuoneeseen sekä vasemmalla iso rajattu tanssilattia peileineen ja balettitankoineen. Ei muuta. Meneillään oli joku lasten tunti ja minua oli vastassa madame Muriel. Tapaaminen meni tosi hyvin ja päätin ehdottomasti aloittaa treenit ZigZagissa! Sovittiin, että ostan ensi kerralla kertakortteja, joilla voin mennä ihan minne tunnille haluan. Maanantaisin on balettia ja tiistaina, keskiviikkona ja lauantaina minulle sopivia jazztunteja, joita Muriel itse asiassa opettaa eli näemme vielä uudestaankin! Harmi, että koulu on nyt seuraavat kaksi viikkoa kiinni jonkun loman takia, mutta aloitan tunnit sitten heti ensi kuun alusta. Toivottavasti saan ottaa kuvia paikasta niin näette tekin, mistä on kyse. :)

Ihan paras fiilis! Kannattaa näköjään voittaa omia pelkoja silloin tällöin ja näköjään taas tuli todistettua, että jos jotain haluaa oikein paljon niin silloin sen myös saa. ;) On ollut tosi ikävä tanssimista ja jos nyt jatkan venyttelyitä ja lenkkeilyä niin en ole varmaan ihan kamalan ruosteessa sitten ensimmäisellä tunnilla. Viimeiset treenini taisin pitää viimeksi joskus toukokuussa, apua!

Pieni aamuinen ajatus

Kävin tänään aamulenkillä kirpsakassa auringonpaisteessa Erdren rannalla ja fiilis oli vallan mainio. Yhtäkkiä sitä vain kolahti taas alitajunnasta, että hitto vieköön, täällä sitä vain asutaan muina naisina patonki kainalossa vieraassa maassa! Ja kuinka hyvin kaikki on loppujen lopuksi mennyt. Meillä on mahtanut olla kilokaupalla tuuria matkassa, mutta kyllä positiivinen asennoituminen ja päättäväisyyskin on vienyt aika pitkälle.

En koe olevani rasistinen ihminen, mutta pakko myöntää, että minulla oli järkyttävät ennakkoluulot ranskalaisista ja koko maasta kun tänne alunperin päätettiin lähteä. Olin muinoin törmännyt koulussani joihinkin ranskalaisiin vaihtareihin ja he olivat käyttäytyneet aivan törkeästi. Tämän perusteella olin sitten päättänyt, että Ranska on pyllystä ja sillä hyvä ja asennettani tuki vielä yleinen mielipide täkäläisten nihkeydestä puhua englantia jne. mistä olen varmasti kirjoittanut aiemmissa teksteissä.

Voin sanoa, että aivan jokaikinen ennakkoluuloni on karissut matkan varrella ja päinvastoin olen jo nyt menettänyt palan sydämestäni Nantesiin. On edes turha mainita, että Sakun vaihtariluokka on täynnä huipputyyppejä, mutta etenkin ranskalaisten suhtautuminen meihin on ollut jotenkin vallan liikuttavaa. Olen oppinut arvostamaan jokaista pienintäkin yritystä jutella meidän kanssa ja yrittää kääntää kaikki keskenään ranskaksi puhutut jutut meille englanniksi, vaikka minua ei todellakaan haittaa, että jään toisinaan pariksi minuutiksi juttujen ulkopuolelle.

Päin vastoin myös itseä motivoi todella paljon yrittää täysillä ottaa ranskan kieli haltuun ja osoittaa, että myös minä haluan ymmärtää ja tulla vastaan. En osaa edes pukea sanoiksi, kuinka otettu olen täkäläisten vieraanvaraisuudesta, jokaisesta pienestä huomionosoituksesta, jolla tehdä meidän olo mukavaksi täällä. Näin suomalaisena sykähdyttää pelkästään jo se, kun vastaan tuleva täysin tuntematon lenkkeilijä huikkaa bonjourit kun tiemme kohtaavat hetkeksi. Aika tuntuu kuluvan täällä niin älyttömän nopeasti! Tiedän jo nyt, että tulee tekemään tiukkaa muuttaa aikanaan takaisin kotiin, mitäs kiinnyn niin helposti joka paikkaan. :) 

Having fun!

Tämä viikko alkoi maailman parhaimmissa merkeissä kun sain Kelalta postia, että nyt kaikki on vallan buenosti eikä minun siis enää tarvitse säätää byrokratian kanssa! Pidettiin tämän kunniaksi Sakun kanssa pienet kakkubileet ja suunnattiin sitten keskustaan moikkaamaan ihmisiä ja viettämään vähän Lucan synttäreitä.

Jos ei sada, niin öisin on vielä sen verran lämmin, että voi istua ulkona terassilla takki päällä!

Paikalla oli jälleen ainakin 20 tyyppiä ja oli taas naurulihaksilla kestämistä, kun Antoine, Maite ja kumppanit pitivät jöötä. Opeteltiin muun muassa ranskan ja espanjan kielen ääntämisen eroja ja tietenkin myös perihyödyllisiä sanoja ja lauseita, joita ei varmasti tule käytettyä missään muualla kuin kaveripiirin kesken. Treenasin myös oluen juontia, koska se on yleensä halvin vaihtoehto baareissa. Siiderit ovat myös melko edullisia, mutta niitä ei myydä joka paikassa, mikä on vähän outoa, koska Ranska on kuitenkin yksi siiderin tuottajamaa. Toki myös viinejä saa pikkurahalla, mutta niissä on tietenkin sen verran paljon prosentteja, etten viitsi juoda niitä kovin usein. Cocktailit puolestaan ovat jostain syystä kamalan kalliita suhteessa muuhun tarjontaan, miksiköhän? No, bissellä mennään ja niihin voi pyytää kyytipojaksi makusiirappeja, jonka jälkeen maistuvat ihan limsalta, haha. :)

Yöllä alkoi sataa ja kurja sää jatkui koko seuraavan päivän. Pyöriskelin kotona ja menin iltapäivästä Sakun seuraksi keskustaan kaupoille. Söimme creppejä, jonka jälkeen näin Saran ja menimme käymään paikallisen opiskelijajärjestön järjestämässä englanti-ranska -iltamissa. Tilaisuus oli vähän hölmö, koska sitä ei oltu organisoitu mitenkään ja porukka vain puhui toistensa päälle. Lyöttäydyttiin kuitenkin yhteen yhden norjalaisen ja espanjalaisen tyypin kanssa ja vietettiin ihan hauska ilta rupatellen. Olisin halunnut löytää tilaisuudesta jonkun ranskalaisen, jonka kanssa olisin voinut treenata kieltä, mutta homma oli tosiaan sen verran huonosti järjestetty, että haaveeksi jäi. Onneksi on noita ranskalaisia kavereita kuitenkin omasta takaa. ;)

Minulla ei ollut tiistaina yhtään shoppailufiilis, joten menin uudestaan eilen itsekseni E'Leclerciin kaupoille. Alennusmyynnit tekivät tepposet ja mukaan lähti kaikenlaista mukavaa. Mielestäni täällä jopa kosmetiikka, vaatteet ja kengät ovat toisinaan halvempia kuin Suomessa, mikä on ollut ihan iloinen yllätys. Jos joka päivä ei kuluta rahaa, niin säästän täällä varmasti paljon, kuin jos asuisin kotona! :) Illalla oli naamiaisbileet, joihin lähdin Sakun kanssa pukeutumatta. Yritin kyllä etsiä jotain naamiaisasustetta, mutta en sitten viitsinyt tuhlata mihinkään kalliiseen krääsään, jota en kuitenkaan tulisi käyttämään koskaan uudestaan.

Teimme taas ison ringin ulos terassille ja kun tila alkoi käydä vähän ahtaaksi, vaihdoimme toiseen tanssipaikkaan, jossa loppuilta vierähtikin latinalaisen musiikin parissa. Onneksi paikalla oli lokaalia porukkaa, joten tanssiaskeleetkin tulivat jotenkuten tutuksi harjoittelun myötä. ;)

Tanssista puheen ollen, minun piti käydä tänään kyselemässä lisätietoja potentiaalisesta treenipaikasta nimeltä ZigZag. Olen mailaillut koulun kanssa ja kun kysyin, voisinko tulla yksin käymään vai tarvitsenko tulkin mukaan, he vastasivat, että "our english is poor but we can try" <3 Päivä meni kuitenkin heräillessä, siivoillessa ja kaupassa käydessä ja äsken huomasinkin, että kello näyttää jo iltaa. No, huomenna sitten uusi yritys. Riippuen hinnoista, ajattelin tosissani ilmoittautua baletin ja modernin jazzin tunneille. :)

Huhhuh, torstai on vissiin virallinen opiskelijoiden biletyspäivä, koska perjantaina kaikki lähtevät kotiin äidin lihapatojen ääreen. Tänään ei kyllä tosiaankaan jaksanut lähteä mihinkään ja pitää muutenkin alkaa vähän valisemaan noita menoja, koska niitä näyttää riittävän joka illalle. Lauantaina on viiksibileet, mutta jotkut puhuivat, että päivällä voisi lähteä käymään rannalla, jos on hyvä ilma. Katsoo sitten, huvittaako enää illalla juosta pitkin kyliä. Ei vanha enää jaksa! :D

Loppuun vielä kuva lempikaupastani keskustassa. <3 Siellä on joka kerta ihan pakko käydä pyörähtämässä katsomassa pikkuisia kisuja ja koiria, tuitui!

Arkea

Oho, vilahti sitten koko viikko silmissä ilman yhtäkään päivitystä tänne blogiin. Enpäs minä ole tosin mitään kovin ihmeellistä edes puuhaillut. Sakun koulussa otettiin luulot pois kaikilta ja siellä on tehty pitkää päivää aamusta iltaan sekä perjantaina myös myöhään yöhön. Minä olen sen aikaa leikkinyt kotirouvaa, käynyt lenkeillä ja kovasti yrittänyt kunnostautua myös kielen opiskelun suhteen. Ainakaan vielä ei ole alkanut kyllästyttää!

Maanantai oli muistaakseni kuitenkin draamaa täynnä kun jouduin menemään yksin CPAMiin toimittamaan papereita. Homman piti olla varma nakki, mutta ei siellä sitten kukaan puhunutkaan englantia, vaikka niin oli luvattu ja lisäksi jouduin tympeän virkailijan puheille, joka oli täysin yhteistyökyvytön eikä tietenkään ottanut papereita vastaan syystä, jota en vieläkään tiedä. Sen sijaan osa lomakkeista lensi roskiin ja jouduin palaamaan Pôle emploihin jonkun käsin kirjoitetun lapun kanssa. Siellä vierähtikin pari tuntia odotellessa, jonka jälkeen huomattavasti asiakaspalveluhenkisempi virkailija suostui ottamaan homman hoitaakseen ilman sitä vaadittavaa sosiaaliturvatunnusta.

Se päivä oli ehkä elämäni kamalin tähän asti ja mailasin Suomeen vissiin aika epätoivoisen selostuksen tilanteesta, koska vastaukseksi sain, että kaikki hoituu ja että lähteän vain sen todistuksen rekisteröitymisestä Pôle emploihin niin asia on sillä selvä! Odottelen vielä virallista siunausta tälle projektille, mutta siis näillä näkymin olisin v a l m i s asian suhteen! En kuitenkaan tasan tarkkaan juhli ennen kuin tiedän, että tämä nyt tosiaan on tällä selvä, koska on meinaan sen verran tullut mutkia matkaan, että positiivisinkin persoona väkisinkin vähän kyynistyy.

Eilen tutustuin vähän paremmin Sakun luokkakavereihin. Mentiin Antoinen ja kumppaneiden kanssa istuskelemaan Nantesin saarelle alueelle, jonka nimi oli "Hangar à bananes." Illan mittaan porukkaa tuli lisää ja kun siirryttiin LU:n keksitehtaalle, meitä oli jo lähemmäs 20 tyyppiä kasassa! Olin melkein varma, että minun alkaa olla jo vähän mahdoton päästä porukkaan mukaan, koska muut ovat olleet jo niin paljon keskenään koulussa ja asuntolassa, mutta olin väärässä. :) Huipputyyppejä  ja ehkä tehdään taas jotain kivaa yhdessä, jos tuo koulu helpottaa tulevina viikkoina.

Olen viime aikoina nähnyt unia, joissa olen tanssitunneilla ja pari päivää sitten oli taas pakko ruveta etsimään tanssikouluja Nantesin läheltä. Ongelma on, että kukaan ei vastaa sähköposteihini, vaikka yritän vääntää ne ranskaksi, mutta eilen sain vihdoin yhdeltä koululta vastauksen! Selvittelen vielä asioita, jonka jälkeen menen joko yksin tai jonkun kielitaitoisen kanssa paikan päälle ja ilmoittaudun tunneille. Saan minäkin jotain "sisältöä" elämään ja sitä paitsi kaipaan ihan mielettömästi treeneihin!

Ensi viikolla myös mietitään jälleen, että mitäs taas syötäisiin. Kasvisruokailijalle Ranska ei ole mikään kaikkein ihanteellisin maa asua. Lihaa mätetään kilokaupalla kaikissa sen eri muodoissa, mutta esimerkiksi soijarouheesta ei ole kuultukaan ja tofuakin saa metsästää tavallisista ruokakaupoista. Onneksi on kalaa tarjolla ja löysin muutama viikko takaperin myös linssejä ja kikherneitä papujen kaveriksi. Karjahtelin myös riemusta, kun löysin tällä viikolla vihdoin myös kaurahiutaleita! Olkoonkin vauvojen ruokaa, mutta kuitumäärät ovat pudonneet täällä niin rajusti, että maha kiittää takuulla kunnon puurosta. Kaverini Salla opiskelee parhaillaan etelässä Nizzassa ja kirjeenvaihdon perusteella tuntuu aivan siltä kuin asuisimme ihan eri maissa, koska Sallalla on ainakin paljon helpompaa metsästää kasvisproteiineja marketeista ja täysjyväleipääkin tuntuu olevan hyllyt pullollaan. Olisi kiva päästä matkustamaan myös sinne katselemaan vähän meininkejä.

Virastoissa pomppimista, juhlimista vastapainoksi

Olinkin jo vallan unohtanut, kuinka mukavaa virastoissa ravaileminen olikaan. Nyt kun nuo puljut ovat vielä käyneet tutuiksi, niin alkaa vakavasti ottaen käydä ihan harrastuksesta. :D Menin tosiaan torstaina käymään työkkärissä palauttamassa lappuja ja onnistuin aiheuttamaan vastaanottotiskillä pakokauhua, kun ilmaisin etten sitten puhu ranskaa. En jostain syystä viitsinyt ruveta aukomaan, että olin kyllä laittanut asiasta heille sähköpostia hyvissä ajoin, koska olisin sillä varmasti vain pahentanut asioita. Niin, eräs asia jonka olen täällä myös oppinut on se, että täkäläiset eivät lue/vastaile sähköposteihin sitten koskaan.

Hämmingin jälkeen jostain kaivettiin esiin joku nainen, joka hermostuneena selitti, että puhuu vähän englantia ja voi apua, mitä tästä oikein tuleekaan. Valtaisan rohkaisemisen ja vakuutteluiden jälkeen, että hän ihan tosi puhuu ihan ymmärrettävää englantia, nainen rentoutui ja loppuajasta höpisimmekin jo kaikkea Nantesista ja Euroopassa matkustelusta. Jos en ole aivan tulkinnut väärin, niin tässä tankero-englannissa ranskalaiset ja suomalaiset ovat todella samanlaisia. Sitä vierasta kieltä ei haluta puhua, jos sitä ei osata puhua täydellisesti. Tilannetta voisi verrata esimerkiksi siihen, jos suomalaisten pitäisi puhua yllättävässä tilanteessa ruotsia. Siis ihan mahdoton ajatus. Sitten kuulemma kun ranskalaiset vielä pilkkaavat tosiaan aksentistaan ja lyttäävät alaspäin, niin ei ihmekään kun on hankalaa kaivaa sitä kielitaitoa esiin. Eipä ihme, että se oma epävarmuus halutaan peittää ylpeyden ja koppavuuden taakse ja korostaa mieluummin sitä omaa kulttuuria, kuin että nolaisi itsensä julkisesti. Tällaisiin tulkintoihin ainakin itse olen päätynyt tätä ihme paniikkia seuraillessani.

No, pitkällisen rekisteröitymisprosessin jälkeen sain kuin sainkin itseni Pôle emploin kirjoille! Mutta voi, kun asia olisikin ollut niin yksinkertainen (tämä juonenkäänne ei tainnut tulla kenellekään enää yllätyksenä...). Ensinnäkään tärkeästä himoitsemastani U009-lomakkeesta ei kukaan ollut kuullut mitään ja virastotätin mukaan homma etenee siten, että Suomi maksaa ranskaan ne työttömyystuet, jotka sitten edelleenmaksetaan minulle. Ja koska vain Sakulla on omissa nimissään pankkitili, niin vielä piti kirjoittaa suostumuslomake, jota vastaan rahaa saa siirtää sinne Sakun tilille. Mutta sitä ennen tarvitsisin edelleen sen hemmetin sosiaaliturvatunnuksen, jonka luulin jo olleen kuollut ja kuopattu projekti! Lyötiin taas kuin märällä rätillä naamaan tällä paradoksibyrokratialla.

Eipä mittään, värväsin Saran mulle tulkiksi ja lähdettiin perjantaina pyrähtämässä uudestaan CPAMissa lomakekuorman kanssa. Olin saanut Pôlesta jonkun lappusen, jonka pitäisi auttaa saamaan joku välikainen sosiaalitunnus sitä rahan maksua varten, mutta eihän se tietenkään kelvannut mihinkään. Läheskään. Sen sijaan sain listan, mitä kaikkia kuponkeja minun pitäisi toimittaa heille ensi kerralla sitä sos.numeroa vastaan, sekä vaihteeksi lomakkeen täytettäväksi. Nyt on taas pelikortit järjestetty uudelleen ja huomenna käyn uudestaan kokeilemassa, josko se viides kerta toden sanoisi. Sara ei pääse mukaan, mutta kuulemma virastotätit olivat sanoneet, että CPAMista löytyy aina ihmisiä, jotka puhuvat englantia, joten voisin aivan hyvin tulla yksinkin. Odotan jännittyneenä, mitä käänteitä tästä saippuasarjasta vielä paljastuukaan!

Ainakin kuulin, että sitä hemmetin numeroa voi joutua odottamaan jopa kolme viikkoa, eli vasta tämän jälkeen pystyn siis toimittamaan vikat paperit työkkäriin ja saattamaan (ehkä?) tämän duunin päätökseen. En jaksa uskoa, että muka olisin niin lähellä! Myöskään CPAMista ei oltu kuultu mitään U009-lomakkeesta, joten laitoin myös suomen Kelaan viestiä, että da fuck? Ja että kelpaisiko sellainen kiva vaaleanpunainen lappu, joka todistaa että olen rekisteröitynyt järjestelmään, myös siellä suomen päässä todistukseksi. En tiedä missä ihme utopialandiassa siellä kotimaan puolella edetään, mutta voin kyllä omin sanoin todeta, että EU:n byrokratia ei ole todellakaan yhtenäinen maiden välillä. Kaiken maailman lippulappusia laaditaan, mutta kenelläkään ei ole niistä kuitenkaan käytännössä mitään tietoa missään.

Voisin jauhaa lempiaiheestani vaikka kuinka, mutta ollaan me tosiaan täällä onneksi vähän muutakin ehditty puuhata. Työkkärikeikan lisäksi kävin samana iltana Sakun kanssa yliopiston tervetulojuhlissa, jotka järjestettiin ilmeisesti paikan kahviossa. Täytyi kyllä hieraista silmiään, mutta siellä koulun tiloissa oli ihan oikea baaritiski? Ja hyvää musaa, ei mitään viisi vuotta vanhoja listahittejä! Ei siis mitkään turhat kekkerit. Onneksi yö oli tosi lämmin, koska kaikki eivät olisi millään mahtuneet sisätiloihin, joten hengattiinkin ulkona T-paitasillaan Sakun tutorin Antoinen ja sen kavereiden kanssa ja törmättiin myös muihinkin luokkakavereihin, jotka vaikuttivat myös ihan mukavilta tyypeiltä. Parhaiten mieleeni jäi eräs italialaisen jampan kommentti, että kuinka kivaa ja helppoa täällä ranskan virastoissa on asioida. Meikäläisellä taisi hieman naama loksahtaa, mutta päättelin, että asiat siis voisivat olla pahemminkin. :D Onneksi ollaan täällä ranskassa! Juhlissa vasta huomasi muuten kunnolla, kuinka hyvä ostos fillarit olivat, koska kekkerit loppuivat suurimmalta osalta jo puolen yön jälkeen, jolloin viimeiset julkiset lähtivät matkaan, mutta me suunnattiin Antoinen luo jatkoille ja pyöräiltiin sieltä omia aikojamme aamuyöllä kotiin nukkumaan. 

Sara vei minut myös perjantaina virastokeikan jälkeen vissiin Nantesin korkeimman pilvenpiirtäjän katolle, jossa toimi lounge-tyyppinen baari nimeltään Haikaranpesä. Harmi, etten tajunnut ottaa kameraa mukaan, nimittäin se oli ehkä suloisin baari, jossa olen ikinä käynyt. Heti sisääntuloaulassa asiakkaita tervehti suuri, vaahtomuovista rakennettu haikaranpää, jonka kaula kiersi lattiaa pitkin alueen taakse. Haikaran vartalo muodosti siipineen baaritiskin ja asiakkaat istuivat pehmeillä puolikkailla munankuorilla ja tilasivat cocktaileja. Ulos pääsi ihailemaan maisemia ja huomattiin, että joidenkin talojen katolle oli maalattu rikkoontuneita haikaranmunia. Tämä on juuri sitä itseään, mitä eniten rakastan Nantesissa! <3 Tulen varmasti vierailemaan haikaran luona vielä uudestaan ja silloin otan myös kuvia muistoksi.

Myös Gwen ja Eric tulivat käymään meillä eilen kahvilla ja päätin maistatuttaa heillä laskiaispullia. En osaa ollenkaan sanoa, mitä mieltä he olivat niistä, mutta ainakin saivat maistaa kerrankin jotain vähän erikoisempaa. Mahat taisivat ainakin tulla täyteen, koska Gwenin tuoma hedelmäpiirakka jäi sitten täysin meidän kahden tuhottavaksi. Ai niin, ja FC Nantes on Sakun mukaan kivunnut jo kuudennelle sijalle, joten olisi korkea aika mennä tsekkailemaan edes yksi niiden matsi. Antoine lupasi auttaa lippujen hankkimisessa ja tulee toivottavasti myös itse mukaan. Ilmassa alkaa olla aina lauantaisin jo kansanjuhlan tuntua. ;)

Uusia kokemuksia

Sovittiin Saran kanssa, että tulen heille aamulla ja lähdetään harjoittelemaan pyörällä ajoa. :D Sunnuntain treeni teki myös terää, mutta kaipasin silti henkistä tukea keskustan tuplaliikenneympyröihin. Katsoin taas hienosti edellisiltana kartasta reitin Saralle, mutta asia ei sitten ollutkaan niin simppeli, tietenkään. Päädyin kiertämään kamalan lenkin, mutta onneksi täkäläisille ajallaan pysyminen ei ole aina niin justiinsa eli pääsimme nauttimaan kuulemma Nantesin parhaimman leipomon croissanteista (ja kahvista muumimukissa <3) sitten pikkuisen myöhemmin. (Täällä joka kulmalla tuntuu olevan se koko pitäjän paras leipomo, mikäköhän niistä parhaista on sitten se ylitse muiden?)

Oli muuten sama homma sunnuntaina, kun lähdimme etsimään pyöräreittiä Sakun koululle. 15 min matka ottikin tunnin kun liikenneympyrät viilasivat linssiin ja kiersimme varmaan kaikki mahdolliset reitit koulun ympäriltä, huoh. Voin rehellisesti myöntää, että aika täällä on tehnyt ihmeitä olemattomalle suuntavaistolle ja kartanlukutaidolleni. Perille on onneksi aina päästy, vaikka sitten niitä ojan pohjia kiertämällä. :D

Pikkuisenko hyvät näkymät Saran ja Oliverin parvekkeelta... Sääkin yllättäen suosi ja uhkaavat pilvet väistyivät juuri kun lähdettiin polkemaan kohti keskustaa.

Pahin paniikki hellitti nopeasti kun fillaroimme Erdren ihanaa joentörmää pitkin keskustaa kohti ja ihailin varrella kelluvia asuntolaivoja ja ohi melovia kajakkeja. Meidän piti mennä varmaan korkeimman pilvenpiirtäjän Brittany Towerin katolle ihmettelemään näkymiä, mutta aukioloajat näyttivät taas vaihteeksi pitkää nenää. Tulen sanomaan tämän vielä satoja kertoja tässä blogissa, mutta noissa eri paikkojen aukioloajoissa ei ole mitään järkeä tai logiikkaa eikä niiden väliltä voi löytää punaista lankaa. Ihan mielivaltaista touhua... No, koska täkäläiset puistot ovat osoittautuneet lähes poikkeuksetta melkoi makeiksi paikoiksi, niin mentiin sitten kaukojuna-aseman taakse olevaan puistoon, jonka nimi oli osuvasti Jardin des Plantes. 

Päästiin silittämään kilipukkeja!

Joku tiputeema menossa.

Lounasajan lähestyessä lähdin polkemaan takaisin kotiin ja löysin vihdoin sen neljännessä ulottuvuudessa sijaitsevan joentörmäpolun Saran luota meille. Vihdoinkin metsäpolku, jota ei oltu asfaltoitu! Vaikka pyörä ei tykännyt kauhean hyvää, niin pakko palata sinne vielä takaisin lenkille. Maisematkin olivat taattua Nantes-laatua ja meinasinkin pari kertaa ajaa päin mäntyjä kun jäin ihmettelemään näkymiä.

Päätin lähteä myöhemmin illalla tutustumaan Saran mukana paikalliseen kuorotoimintaan ja fillaroin reitin uudestaan, jolloin polku oli tupaten täynnä lenkkeilijöitä, ei siis enää yhtään mukavaa. Parasta siis suunnata itse lenkille joskus aikaisemmin aamusta. Kuorohommelit olivat myös ihan hauskoja, vaikka omista laulutunneista onkin jo vuosikausia aikaa enkä ymmärtänyt mistään mitään, mutta onneksi korvakuulolla pärjäsi aika hyvin. :D Saa silti nähdä menenkö uudestaan.

Alkaa oikeasti sisuunnuttaa tämä kielimuuri. Saisin reissusta niin paljon enemmän irti, jos ymmärtäisin mitä puhutaan! Sakulla alkoi tosiaan maanantaina koulu eikä minulla ole ainakaan vielä kauheasti muuta tekemistä, kuin liikkua tai olla kotona, joten kulutan varmasti melko paljon aikaa Katilta saamiani kielitiedostoja opiskellen. Jos joka päivä opiskelee vaikka pari tuntia niin luulisi, että aika pian sitä kieltä oppisi myös ymmärtämään.

Huomenna ohjelmassa on kuitenkin vihdoin ja viimein se Pôle emploin ajanvaraus, jonka tavoitteena on tehdä se rekisteröinti työnhakijaksi. Lippulappuset on pinossa ja reitti jälleen kerran tsekattu (joka oikeasti on suoraa tietä, ei voi eksyä!!) eli nyt sormet ja varpaat ristiin, että paikan päällä menee mutkattomasti. Tulee varmasti olemaan taas mielenkiintoinen kulttuurielämys, joten eipä kai sitten muuta kuin salmiakkia suupieleen ja hymyä huuleen.