torstai 2. tammikuuta 2014

2014

Uusi vuosi, vanhat kujeet! Pakko mainita heti alkuun, että kuluva vuosi on ollut ehkä elämäni parhaimpia ja 2014 saa todellakin pistää parastaan, jos meinaa päihittää edellisvuoden. Jo tammikuu alkoi lupaavasti kun pääsin todella hyvään työharjoittelupaikkaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni oman alan töihin. Tästä työstä todella nautin joka ikinen päivä ja oivalsin, että duunia voi tehdä muunkin kuin rahan takia ja se on jopa suotavaa ja tavoiteltavaa! Monipuolinen työnkuva määritti aika paljon suuntaviivoja sille, mitä haluan ja en halua tulevaisuudessa tehdä, joten ranskanreissun jälkeen vakituisen työpaikan etsiminen on ollut hitusen verran helpompaa.

Lisäksi painajaisia herättänyt opinnäytetyö valmistui kuin siivillä ilman sen kummempia ongelmia ja valmistuin ammattiin puoli vuotta etuajassa ihanien kesäjuhlien kera. Oli myös aika hauskaa pyörähtää Kaunialassa varmaan kymmenettä kertaa vanhojen hommien parissa ilman, että olisi taas pitänyt opetella työnkuva alusta pitäen ja tutustua työkavereihin. Senkun heitti aivot narikkaan ja alkoi hommiin! Sain vihdoinkin monen tiukan opiskeluvuoden jälkeen vähän rahaa säästöön Ranskaa varten, mikä tuntui ihan uskomattomalta.

On myös ehkä sanomattakin selvää, että päätökseni lähteä mamuna ulkomaille todellakin on kannattanut. Vaikka en ole saanut täällä konkreettisesti mitään ihmeellistä aikaan saati parantanut maailmaa, ovat hankitut kokemukset olleet sitäkin arvokkaampia. Olen tutustunut aivan mahtaviin tyyppeihin, minkä lisäksi elämää kotimaassa osaa taas arvostaa hieman eri tavalla ja pärjään jatkossa varmasti monenlaisissa tilanteissa ilman, että sormi mene heti suuhun. Olen nykyään ainakin varma siitä, ettei työttömyys ole todellakaan minua varten. Jos tämä ei olisi väliaikaista niin tulisin varmasti ajan kanssa hulluksi ilman päivittäisiä rutiineja ja "sisältöä" elämässä! Vielä loppukirinä ehdimme myös solmia kihlat Sakun kanssa, mikä on ollut varmasti yksi elämäni ihanimmista hetkistä tähän mennessä... Parin päivän päästä koittaakin meidän 9-vuotispäivä, niin se aika rientää. <3

Näin viimeisen kuukauden pyörähtäessä käyntiin ajatukset alkavat väkisinkin harhailla kotia kohti ja siellä odottaviin asioihin. Täytyy nauttia joutenolosta niin kauan kuin sitä kestää, koska Suomessa meitä tervehtii ensinnäkin varastollinen pahvilaatikkoon pakattua irtaimistoa, joka pitää purkaa takaisin kämppään sekä miljoona muuta juoksevaa asiaa. Lisäksi minulla on heti perään sovittuna työhaastatteluaika ja pariin muuhunkin paikkaan asiat avoimena, joten onneksi työllistyminen heti helmikuussa näyttää melko todennäköiseltä. Kieltämättä nauttisin olostani täällä enemmän, jos työt olisivat menneet vielä vähän aikaisemmin nappiin, sillä eräästä etätyökuviosta ei koskaan tullutkaan mitään ja joudun siis loppuajan elämään säästeliäämmin kuin mitä alunperin budjetoin, mur! Ainaista rahastressiä, toivottavasti se on parin kuukauden päästä historiaa. ;) Odotan jo innolla kotiinpaluuta. Olisi kiva olla vaihteeksi tehokas ja hyödyllinen ja suorastaan janoan äksöniä.

Pakko mainita vielä, että saimme kuin saimmekin sen kirotun sähkölaskun maksettua puoli tuntia ennen uudenvuoden juhliin lähtemistä, tosin Ericin avustuksella ja sain siis viime tipassa itseni juhlatuulelle. Vieläkään emme tosin ole saaneet vaihdettua pankista puhelinnumeroa oikeaksi ja sen kanssa varmaan säädetään vielä muutaman viikon ajan. Onneksi eivät sähköt kuitenkaan katkenneet...

Myös uudenvuoden juhlinnat sujuivat mallikkaasti, vaikka emme suunnitelleet mitään erityistä ohjelmaa etukäteen. Ahdoimme itsemme alkuillasta Adrianin luona täyteen ruokaa Pierren ja erään Adrianin kaverin seurassa, jonka jälkeen matkasimme keskuistaan moikkaamaan Annaa, Samia ja Jania sekä Annan ystäväpariskuntaa, jotka olivat vuokranneet asunnon ihan Duchesse Annen linnan läheltä. Ammuimme muutaman hassun raketin (Ranskassa on ilotulistuksia itsenäisyyspäivänä, mutta ei UV:na, mikä on vähän hassua) ja lähdimme kämpille istumaan iltaa vielä hetkeksi, jonka jälkeen siirryimme LU:hun ihmisten tönittäväksi ja sain varmaan kaikki mahdolliset juomat päälleni, koska paikka oli aivan tupaten täynnä. Nukkumaan kömmimme vastaa aamulla ja nyt onkin unirytmi aivan sekaisin! Pääasia kuitenkin, että oli hyvät kekkerit ja kaikilla hyvä meininki.

Olisi kiva laittaa postauksen yhteyteen kuvia, mutta kännykästäni löytyi vain pari tärähtänyttä otosta, joten täytyy odotella, josko saisin kavereilta jotain muistoja talteen. Ehkä teen vielä erillisen kuvapäivityksen, tai sitten en... Riippuu materiaalista. ;) Hyvällä sykkeellä siis tulevaan vuoteen! Saa tosin nähdä mitä seikkailuja keksin järjestää säästöbudjetillani ja kuinka paljon siis tulee enää päivitettyä blogia, mutta toivottavasti ainakin vielä muutaman merkinnän verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä terveisiä!