Viimeinen

Vau, kotona jälleen! Mihin se puoli vuotta oikein katosi? Tällä hetkellä on todella jakomielitautiset fiilikset; on niin haikea olo kun ei näe enää vanhoja kavereita, ainakaan lähiaikoina, ja joutui jättämään vanhan tutun kaupungin myös taakseen. Toisaalta taas pursuan energiaa ja on ihan huikeaa olla takaisin omassa maassa ja aloittaa työnteko, nähdä kavereita ja asua omassa kodissa! <3 Nyt onkin menty sellaista vauhtia eteenpäin Suomeen paluun jälkeen ettei pahemmasta väliä. Saa nähdä, milloin into hiipuu. ;)

Pariisia Montparnasse Towerista käsin.

Mutta hypätäänpäs ensin muutama päivä taaksepäin. Meidän viimeinen päivä Pariisissa ei ollutkaan niin tylsä ja odotteluntäyteinen, mitä alunperin pelkäsin. Saatiin uloskirjauksen jälkeen meidän kamala matkalaukkuvuori säilytykseen respaan ja olimme vapaita tutkimaan kaupunkia vielä muutaman tunnin verran. Innostuimme lähtemään takaisin 1. alueelle turistirysään ja tällä kertaan Louvreen. Matkalla törmäsimme sattumoisin Pont Royale-siltaan, joka oli täynnä lemmenlukkoja. Laiskoista yrityksistä huolimatta emme onnistuneet löytämään isän ja äidin jättämää lukkoa sillan kaiteesta. Jos olisin tiennyt jo syksyllä, että tulemme menemään sillalle, niin olisin ehdottomasti pyytänyt äidiltä lukon avaimet messiin, jotta ne olisivat vihdoin päätyneet oikeaoppisesti sinne Seinen pohjaan! ;)

Edellispäivän seikkailuja Katakombeissa.

Pääsy Louvreen olikin sitten aivan oma lukunsa, mutta onneksi itse rakennuksessa riitti tällaiselle peräpohjolan kasvatille ihasteltavaa ja hämmästeltävää ihan tarpeeksi. Sisäpihalla oli varmaan parin tunnin jonotusaika, mutta tiesimme, että jossain lähistöllä olisi toinen pienempi sisäänkäynti, joten kiersimme varmaan puoli rakennusta ympäri sitä etsiessämme. Kun vihdoin löysimme oikean oven, se oli tietenkin juuri sinä kyseisenä päivänä suljettu! Se ei kuitenkaan onnistunut latistamaan tunnelmaa, sillä sain siinä kulmilla iloisena yllätyksenä kaukopuhelun Suomesta ja sovittua hätäisesti toisen työhaastatteluajan perjantaille, jes!

Oh la la, parisienne!

Louvren sisäpihalta.

Kahvitauon jälkeen päätimme käydä tsekkaamassa Notre Damen ja arvioimassa vetääkö se vertoja meidän katedraalille Nantesissa. Eikä muuten vetänyt. Vierailkaa Nantesissa ihan oikeasti! Turistiryysiksestä ei ole tietoakaan ja asiat on saatu säilymään paljon aidompana kuin kyseisessä Euroopan eniten matkailijoita keräävässä kaupungissa. Ja vihdoin kello alkoi olla sen verran paljon, että otimme metron takaisin hotellille, kävimme fiilistelemässä boulangeriessa viimeiset patongit ja piirakat, jonka jälkeen otimme kamat kantoon ja suunnaksi lähin tram-pysäkki, jonka jälkeen vaihto Orly-kentälle menevään bussiin.

Lasi-ikkunoissa Notre Dame kyllä päihitti meidän Cathedralen, vau!

Paitsi että, oli se ruuhka aika. Pieni paniikki meinasi iskeä kun tramit olivat oikeasti täpötäynnä työmatkalaisia ja koululaisia ja meillä ne hemmetin pakaasit! Vaadittiin ainakin kaksi yritystä, että saatiin itsemme tungettua ihmisten sekaan raivoisien pardonien ja excuse-moiden säestämänä. Kiukkuiset pariisilaismummot antoivat kyllä tiukan vastuksen! Perille kuitenkin päästiin ja ilman suurempia ongelmia myös lentokentälle asti. Halleluja matkatavarakärryille! Oli muuten tiukimmat turvatarkastukset ikinä. Tunsin itseni vähän idiootiksi hilluessani pitkin turvaportteja siniset muovipussukat jaloissa kun kenkiäni skannattiin ja vartija penkoi tuliaiskaramellini läpikotaisin. :)

Ja täällä nyt ollaan! Ihana äiti haki meidät lentokentältä ja oli kerännyt meille ensiapuruokapaketinkin, koska keskellä yötä oli vähän vaikea löytää avointa kauppaa. Olivatpa kantaneet heillä olleet pahvilaatikotkin kämppään takaisin, nopeutti tavaroiden purkamishommaa tosi paljon. Myös kotiin päästyä loksahti leuka ammolleen, koska meidän iki-ihana vuokralainen oli jynssännyt kämpän lattiasta kattoon verhojen pesua myöten ennen lähtöään! Jopa minun standardieni mukaan koti oli moitteettomassa kunnossa. ;) Ihanaa, säästyin parin päivän siivousurakalta ja päästiin tosiaan heti purkamaan tavaroita omille paikoilleen.

Paitsi että, minulla oli heti seuraavana päivänä työhaastattelu, jossa tietenkin hurahti aikaa (miten seutulippu voi maksaa 5 €?!) ja illalla haettiin vielä meidän ihana mademoiselle kisumisu kotiin. Tänään juoksin heti aamusta toiseen haastatteluun (joka sovittiin siellä Louvren kulmalla extemporee) ja myöhemmin päivällä Sakun äiti ja mies tulivat käymään meillä vielä kylässä. Iltapäivällä purkuhommat lähtivät kuitenkin kunnolla käyntiin ja yllättävän nopeasti saatiin kaikki tavarat paikoilleen, kohta saa jo hengähtää. ;) Töistä sen verran, että minulle aukesi parikin vakanssia, joista valitsin yrityksille markkinointipalveluita tarjoavan firman, jonka haastattelussa kävin siis tänään. Aloitan jo ensi viikolla asiakaskontaktoijan hommassa. Työ vaikutti tosi haastavalta ja mielenkiintoiselta ja toivon viihtyvän sen parissa pitkään, jos pomohenkilöt siis katsovat minun pärjäävän siellä, toivotaan! Vau, mikä tuuri minulla on oikeasti käynyt! :) Olen todella innoissani tulevista kuvioista.

Mitä tähän loppuun enää sanoisi... Kiitos ainakin kaikille lukijoille, tätä blogia on ollut paljon mukavempi kirjoittaa, kun joku tai jotkut ovat olleet sitä lukemassa ja jopa kommentoimassa. :) Samalla tästä tuli minulle myös matkapäiväkirja, jota on varmasti silloin tällöin kiva käydä lukemassa ja verestämässä vanhoja muistoja. Suomessa on oikeasti tosi hienoa asua enkä usko, että muutan enää varsinkaan pidemmäksi ajaksi ulkomaille ellen saa sieltä pysyvää työtä. Nantesissa aion kuitenkin vierailla varmasti vielä uudestaan, kaupunki varasti pienen palasen sydämestäni ja visiitit turistin roolissa saattavat olla jopa entistä antoisampia kun ei joudu tekemisiin hermoja raastavan byrokratian kanssa. ;)

Noin yleisesti voisin sanoa, että matkustakaa ihmiset ihmeessä, jos yhtään tulee eteen mahdollisuuksia! Oli se sitten hyppy tuntemattomaan tai huolella suunniteltu reissu, niin se kannattaa aina. Tässä vaiheessa harmittaa oikeastaan vain se, etten ole ollut nuorempana yhtä rohkea heittäytymään ja laittamaan itseäni likoon.. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Itse ainakin koen haalineeni läjäpäin niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia, jotka todellakin ovat kehittäneet luonnetta, antaneet uutta perspektiiviä elämään ja auttavat varmasti selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta tulevaisuudessa kielitaidon parantumisesta puhumattakaan. Olen tutustunut aivan mielettömiin ihmisiin ja nyt onkin sitten puoli maailmaa kierrettävänä kavereita tapaamassa, toivottavasti jokunen eksyy tänne Suomeenkin. :) Että kyllä kannatti kaikin puolin, nyt on hyvä kääntää uusi sivu elämässä ja alkaa haistella uusia, raikkaita tuulia.

Merci Beaucoup & Bon Journee!

- Sofia