perjantai 24. tammikuuta 2014
Oh la la
Pieni ilmoitusluontoinen asia, päivittelen blogia varmaan vasta seuraavan kerran, kun ollaan Pariisissa. Syynä se, että täällä ei oikeasti tapahdu yhtään mitään. Joulukuun jälkeen kaikki ovat pakertaneet ahkerasti koulussa aamusta iltaan ja sen jälkeen kun minultakin loppuivat tanssitunnit, ei viikoissani ole ollut senkään vertaa sisältöä. Nukun pitkään, käyn kävelyillä ja katselen noin kaksi elokuvaa per päivä, jotta saan ajan kulumaan. Teen myös kaikki mahdolliset kotityöt, jotta saisin jotain tekemistä, mutta pitkäksihän aika käy. Ja kyllä, olen nykyisin vähän apaattinen enkä oikein jaksa ajatella mitään muuta kuin tulevia työkuvioita, jotka minua jo kovasti odottavat ja lasken päiviä lähtöön. Tympäisee. Todennäköisesti elämä reipastuu vasta sitten kun muutetaan täältä kämpästä pois ja siihen on aikaa vielä tasan viikko. Ensi viikolla alan pikkuhiljaa siivoilla paikkoja. Ai niin, varattiin muuten myös Pariisin hostellista huonekin, eli nyt pitäisi kaikki olla valmiina loppuajan suhteen. That's all so far.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lähetä terveisiä!